Äitienpäivän iltana

Lapsoseni ovat jo lentäneet pesästä, jättäneet lapsuudenkodin taakseen. Miltäkö se äiti-ihmisestä tuntuu? Huojentavalta ja haikealta samaan aikaan. Tänä vuona meillä oli mahdollisuus kokoontua kaikki saman pöydän ääreen. Se on minulle oikeastaan lahjoista suurin, lapseni haluavat yhä tavata minut ja toisensa. Kun lapset olivat pieniä ja vielä teineinäkin minulla oli suorastaan pakkomielle, että minun rakkauteni tiivistyy…

Tontunmäen kaikuja ja joulun lauluja

Hupsista, Miten sitä ihminen huomaakaan yhtäkkiä olevansa kuuntelemassa joulukonserttia Lahdessa. Mukavasti, elämä yllättää. Lokakuussa minut oli yllättäen nykäisty 80-luvulle. Se tapahtui siten että puhelimeni ilmoitti että minut oli lisätty ryhmään ”tonttarin tytöt”. Viittaa aikaan jolloin elin ja olin lapsi Espoon Tontunmäessä. Aikamoinen aikamatka sillä olen muuttanut Jyväskylään jo vuonna -84. Minulla on ollut tapana johonkin…

Veneen nosto

Hankimme aikanaan veneen, että edes jossakin olisi saanut olla ihan omassa rauhassa, omilla säännöillä. Asuimme rintamamiestalossa appiukkoni kanssa ja voinen sanoa, että ihan kaikkia muistoja aika ei kultaa. Nykyään jo moni yhteiselon muisto hymyilyttääkin vaikkakin luulen appiukon todennäköisesti paheksuvan maailman menoa, siellä ”viimeisessä talossa”, jossain aikakäsityksemme tuolla puolen.   Tulee aamu, tulee ilta, tulee kevät,…

Saunavuoro

Meidän kellari on hävityksen kauhistus tällä hetkellä. Siellä tehdään saunaremonttia, ja tällä hetkellä tuntuu, että mahtaako valmista tulla koskaan. Meidän on siis tarvinnut ottaa aivan uusia näkökulmia peseytymiseen. Talomme ainoa pesupiste on meinaan sijainnut siellä kellarissa. Suihku on kuin siivous, kun homma toimii, sitä ei edes huomaa mutta, jos taas ei toimi, niin kyllä hankaloituu…