Wanha Maunula -Kuin TV-sarja Viikko 46/19

Metsäpurontie 20, 00630 Helsinki

Jos olet katsonut Tankki täyteen sarjaa telkkarista niin pääset helposti tämän kahvilan tunnelmaan. Tiskin takana ystävällinen rouva kertoi että 17 vuotta on asiakkaita tässä palveltu, vuodesta 2003 asti. Minulle tämä oli ensimmäinen käynti, osin ehkä siksi että kahvila ei ole ilta-aikaisin auki. Palvelevat ma-pe 8-16:30, la 9-13:30 ja sunnuntait kiinni. Pari kertaa olen yrittänyt mennä kun olen käynyt tien toisella puolella jalkahoidossa. Tällä kertaa onnisti kun oli arkivapaapäivä ja palailtiin puolison kanssa auringoiselta aamu-uinnilta.

Kyllähän uinnin jälkeen kuppi kuumaa maistuukin. Kahvilan peräpöydässä istui pari kanta-asiakas rouvaa rupattelemassa ja kahvittelemassa. Kehuivat paikan olevan heille erityisen mieluinen jo pelkän sijaintinsakkin takia. Käyvät kuulemaa taajaan täällä vaihtamassa kuulumisiaan. Mikäs sen parempaa kuin pohtia yhdessä hetki maailman menoa ja jatkaa siitä omille teillensä virkistyneenä.

Ovi kävi ja mies tulee kahvilaan kuin kotiinsa kerrassaan. Alkaa hauska monologi jossa ruoditaan päivän polttamia juttuja. Kahvilan rouva ja toinen asiakas ottavat verkkaiseen osaa keskusteluun. Kyllä kahvilakulttuurin soisi vielä nousevan nykyisestä, yhteisölliset kohtaamiset ovat todellakin merkityksellisiä. Täällä käydään päivittäin varmasti monta antoisaa keskustelua!

En muista milloin olisin syönyt munapasteijaa, ai että sepäs olikin maukasta. Täältä kahvilasta voi tilata erästä perinteistä juhlatarjottavaa eli voileipäkakkua monessa maussa. Olen aina rakastanut voilepäkakkuja. Varsin vaikeaa aina päättää kumpi parempaa liha- vai kalakakku. Meidän peheessä usein kalakakku vienyt voiton. Saa täältä muutakin tilatuksi juhliinsa niin pienempiin kuin suurempiikin. Toteutuu asiakkaan erityistoiveektin kun ajoissa tilaa. Hieno homma sillä monestakaan kaupasta eim enää kakkuja saa kuin tilauksesta ja valikoima silloin pelkä pieni. Eläköön kivijalkakahvilat!

http://www.maunulankahvila.fi/

https://www.facebook.com/maunulankahvila/

Vesi elementti löytyi talviuimarille täältäkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s