Ykköspesä – Taitaa taukoilun Viikko 35/19

E18 Haukkalammen levähdysalue H, 09430 Saukkola

Tämä on sellainen taukopaikka jossa kävijää hellitään päivän tuoreilla tuotteilla. Joka aamu täällä upotetaan kädet taikinaan, jotta tarjolla olisi varmasti hyvältä maistuvia tuotteita. Kahvilaa pitävät veljekset ovat kuin kasvaneet kiinni paikkaa. Heidän vanhempansa ovat aloittaneet kahvilan pidon tällä nimellä jo vuonna 1972 vanhan ykköstien varrella. Aikana jolloin autoilu oli vielä melkoisen hikistä hommaa, kun ilmastointilaitteen virkaa teki kaappari-ikkuna eli pieni kääntyvä etulasi. Sillä sai ilmavirtaa ohjailtua, mutta jos on kuuma ulkona, niin eipä se paljon auttanut. Siihen aikaan taukopaikoille pysähtyminenkin oli pientä luksusta. Valtateiden P-paikat olivat ahkerassa käytössä kun autoilevat seurueet pysähtyivät syömään omia eväitä. Termospullot olivat ahkerassa käytössä ja eväsleivät tehtiin itse ja käärittiin voipaperiin, säästettiin kaikesta.

Ajat muuttuvat, onneksi kai tai turvaksi ainakin. Voi yhden kerran jos toisenkin sitä tunnelmaa kun 70 -luvulla lähdettiin tädin mökille enon autolla. Meidät pennut ahdetaan takapenkille, turvavöittä 4-5 henkeä ”Amerikan autoon” ja koira kaiken keskelle.  Eno vaimoineen kiskoo kessua etupenkillä, radio pauhaa, eno välillä ärjyy ja välillä nauraa. Syödään jauhoisia, väkeviä piparminttupastilleja ja toivotaan että auto kestää perille asti, aina se ei kestänyt, keitti välillä. Matka kestää, mutkaista tietä kilometrikaupalla ja pitkät pätkät ilman päällystettä, hiekkapöllyssä. Ylämäki, alamäki, vatsasta ottaa ihanasti tutuissa kumpareissa, juuri ennen kuin ollaan viimein perillä. Uinti maustuu kaikille ja matkan vaivat unohtuvat.  Muistojen arkistoon tallentuu yhteisen matkan tunnelma, minä ja serkut seikkaillaan.

Vaurastumisen myötä matkailu lisääntyi ja monenmoiset seuramatkat tulivat suosioon. Ykköspesässä on aina osattu hoitaa suuremmatkin tarjoilut mallikkaasti, kunhan asiakas muistaa varoittaa tulostaan ajoissa. Sitä on nykyään monenmoista seuruetta tilausliikenteessä, kaikenikäistä harrastepiiriä ja joukkuetta mutta kaikkien huulilla, jo melkein lähdön hetkellä on, että milloin ja missä on tauko? Ykköspesässä ollaan taukoilun mestareita, sillä sitä vartenhan he ovat olleet vuosikausia olemassa. Ammattiautoilijoille tämä on mieluinen pysähdyspaikka, koska isonkin auton saa käytännössä oven eteen ja matka jatkuu tauon jälkeen jouhevasti ja vaikka rahtarisuihkun kautta.  Päivittäisellä kotiruokalounaalla on valtava vetovoima läheltä ja tienpäältä ja miksei työntövoimakin, koska sitten sitä taas jaksaa matkaa jatkaa.  

Palvelu on aina ollut ystävällistä ja jotenkin sellaista leppoista. Siitä huokuu kokemuksen mukanaan tuomaa varmuus ja sellainen palveluammattiin sitoutuminen. ”Kun hyvin pitää niin asiakaskin periytyy isältä pojalle” uskovat veljekset Jussi ja Janne. Tämä on minulle ykköstien paras paikka ja pysähdyn siellä usein Turkuunkin päin ajaessa, vaikka se silloin on hiukan hankalampaa, koska moottoritieltä ei voi siihen suuntaa ajaessa pihaan kääntyä. Ei tuo nyt iso mutka ole ollut käydä seuraavassa liittymässä pyörähtämässä. Aina on kannattanut. Ulkona on muuten picnic-alue jos haluaa nostalgiseen tapaan omin eväin pysähtyä. Se voi kyllä olla hankalaa, jos tietää sisällä olevan tuoretta munkkia tai rähmäpullaa (nimitykseni hillo-vaniljaviinerille) tarjolla. Minä en ainakaan malttaisi ohi mennä ostamatta ja upottamatta hampaitani tuohon hurmaavaan herkkuun.

http://ykkospesa.fi/

https://www.facebook.com/ykkospesa/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s