Kahvila Svenkka – Liikuttava kohtaaminen Viikko 23/19

Puotilantie 7, 00910 Helsinki

Nyt sovittiin treffit Puotilan metroasemalle. Siitä Alepa fillari alle ja polkemaan 1 kilometri. Määränpäänä oli, ei enempää eikä vähempää kuin, legendaarinen Svenkka. Vanha pehtoorin pytinki Puotilan Kartanon pihapiirissä. Edellisestä käyntikerrasta olikin päässyt livahtamaan semmoinen neljännes vuosisata. Discopallo katossa muistuttaa niistä ajoista. Oi niitä aikoja, oi niitä lauluja, oi niitä tansseja. No se niistä, nyt oli tultu nauttimaan kahvilan antimista.

Olin oikeastaan unohtanut, miten kaunis Puotilan kartanon miljöö onkaan. Hienoa että alue on kaikkien käytössä ja siitä on pidetty huolta. Pihalta löytyi lämmintä aurinkopaikkaa missä levähtää kupposen äärellä tai varjoisampaa pöytää mihin kakkunsa kantaa, ihanien suurten puiden katveesta. Kesä ja ulkoilmaelämä, ah mikä pari. Sisällä oli kyllä todella kaunista ja paljon ihania yksityiskohtia mutta sää pakotti meidät ulos. Harvassa ne päivät kuitenkin Suomessa on kun terasseilla viihtyy ja tarkenee. Me valitsimme varjoisamman kohdan, mutta siinä jutustelun lomassa alkoi aurinko piirtämään säteitään myös meidän pöytäämme.

Ehkä se olikin enne. Ehkä se oli alku matkalla muutokseen. Keskustelumme pyöri meinaan melko tiiviisti muutosten ympärillä ja nimenomaan elintapojen muuttamisen ympärillä. Kaikki me tiedämme miten sitkeässä vanhat tapaamme meissä asuvat. ”Niin ja näin on toimittu aina” ja useimmiten päädytty myös samaan lopputulokseen. Jos haluaa muutosta pitää jotain muuttua. Ystäväni auttaa ihmisiä muutosten kanssa ihan työkseenkin ja aihe olikin siksi hänelle niin sydäntä lähellä. Ja minullehan se sopi. Minäkin olen lähes työkseni miettinyt omien elintapojeni muuttamista mutta, mutta ja mutta. Sanotaan että paljon onkin muuttunut mutta suhde ruokaan on pysynyt muuttumattomana. Nyt on vaan päästy tilanteeseen, että jotain tässä yhtälössä on muuttunut, meinaan ikä. Ja kun ikä muuttuu, niin saman tekemisellä ei tullakkaan enää samaan lopputulokseen, kummallista.

Siinä minä herkullisen kakkupalan ympärillä pohdin että on asioita josta en luovu koskaan, kuten kahvilat ja ihanat kohtaamiset. On asioita joista voisin harkita luopuvani, kuten toteutumattomien lupausten tekeminen itselleen. Tarkoitan niitä, ”huomenna kaikki muuttuu” ja samalla tietää että höplää vain itseään. Varmasti voin luopua siitä sisäisestä kovaäänisestä joka yrittää saada minut uskomaan ettei minusta olisi, milloin mihinkin. Että hei, hei vaan, minusta meinaan on moneenkin juttuun ja hyvin onkin. Antaas ajan näyttää millaisessa valokeilassa tulevia aikoja vietetään.

Ja kyllä se vaan minusta on niin että kakkupala, kahvin kera, ystävän kanssa ei ole ongelma, se on ratkaisu. Varsinkaan niin maukas mitä täällä tarjottiin. Ilo, kepeys ja hyvä mieli meinaan on se ratkaisu, niin ystävänikin uskoo. Väkisin kun tässä maailmassa ei oikein mikään toimi pitkän päälleVaikka helposti itseäni herkuista soimaankin. Nyt se on loppu. Se soimaaminen ja veivaaminen. Mieluummin veivaan fillarilla pitkin kyliä, taivastelen melontareitin varrelle osuvia lokkeja, puhisen Paloheinän portaissa ja ravistelen aivosoluja tanssimalla villisti (chillisti). Hyvällä mielellä sitä jaksaa ihminen muutoksen tiellä ja elämähän on, yhtä muutosta.

Kyllä suosittelen ottamaan Alepa fillarin alle ja polkemaan Svenkkaan. Fillariparkki on ihan oven edessä. Istu ja naut, on silmänruokaa, on virikettä mielikuvitukselle ja maukkaat antimet. ”Leipä miehen tiellä pitää” sanoo vanha sananlasku. Kotimatkalle limppu kainalossa. Kahvilasta voit meinaan ostaa Patisserie Teemun ja Markuksen maukkaan, juureen leivotun leivän mukaasi.

http://puotilankartano.fi/

https://www.facebook.com/pubkahvilasvenkka/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s