Kaksi Verantaa -historian havinaa Viikko 4/19

Tänne Sipoon Nikkilään en olisi ehkä ikinä päätynyt ilman ystäväni kutsua.Kirpeä pakkaspäivä vei meidät ihanan pönttöuunin äärelle 30-luvlla rakennettuun  taloon, joka historiatietojen mukaan olisi siirretty sinne Helsingin Fredrikinkadulta. Kiinteistö huokuikin menneen ajan tunnelmaa. Mitä kaikkea hirret ovatkaan aikojen saatossa nähneet ja kuulleet? Monenlaista kulkijaa, asujaa ja yrittäjää. 

Kahvilanpitäjä, kädentaitataja Sirpa on pitänyt Kaksi Verantaa kahvilaansa parin vuoden ajan. Kahvilapalvelujen lisäksi kahvilasta voi ostaa hänen tekemiään käsitöitä. Syy miksi tulin kutsutuksi juuri tänne on ystäväni Jutan ja omistajan yhteinen kouluaika. Miten elämä meitä kutakin kohteleekaan. Naiset muistelivat kirjeitä ja lappusia, mitä heillä tyttösinä oli ollut tapana lähetellä. Kuului yhä löytyvän kaappien kätköistä näitä aarteita, ajalta ennen tekstiviestejä ja snapchattejä. 

Nyt mietimme ajellessamme miten tulemme täyttämään eläkevuotemme, jotka ovat yllättävän lähellä. Monella ystävistäni jo todella lähellä. Mitä meistä jää historian kirjoihin, jälkipolville muistettavaa. Olemme asuneet Jutan kanssa naapureina ja kasvattaneet seuraavan sukupolven, jotka kahta nuorinta lukuunottamatta, ovat jo lentäneet jo omilleen. Omassa talossamme olemme kolmas sukupolvi.Talot kestävät kauemmin kuin ihmiset, tai ainakin tapasivat kestää.

Minä olen aina aika-ajoin innostunut päiväkirjan kirjoittamisesta. Jutalle päiväkirjaan kirjoittaminen on ollut elämäntapa. Siinä sitä onkin jälkipolville läpikahlattavaa -hän sanoi nauraen. Anoppini ehti taasen hävittää omansa ennen poismenoaan, ei kuulu muille menneisyyteni -sanoi puolestaan hän.Niin tai näin, mutta jotenkin olisi hienoa kertoa elämästään ja vallinnoistaan jälkipolville. Niin usein käy, että silloin kun kertojat haluaisivat kertoa, ei kuulijaa kiinnosta ja kun on myöhäistä, aletaan kasata omaa historiaa palasista muistoja sieltä täältä. 

Kahvilan lattialla oli räsymattoja siinä pönttöuunin vierellä, ruudutettujen ikkunoiden läpi siilautuvassa valossa. Omaan maailmaani ne kuvastavat rakkautta ja lämpöä. Omaa mummoani ja ihania aikoja hänen luona puuhellan lämmössä. Mummo asui lapsuudessani puutalossa, jossa oli kantovesi, puulämmitys ja ulkohuussi. Tässä kahvilassa sai muuten kiivetä pöntölle samaan tapaan kuin mummolassa aikanaan. Nyt tasanteella odotti sellainen normaali vesivessa. Tunnelmasta saavat  kiinni he, jotka ovat sellaiseen ulkohuussiin kiivenneet, jossa istutaan toooosi korkella. Vanhat talot vaativat kekseliäitä ratkaisuja. 

Haaveilen elämässäni myös pitkistä pyörälenkeistä. Niille joille ne ei jää haaveiksi suosittelen tätä kahvilaam pyöräretken kohteeksi. Meiltä matkaa 30 km ja sen kuulema polkee noin 1,5h tunnissa suuntaansa. Matkalla kaunista maalaismaisemaa ja perillä odottaa ihana taukopaikka. Tarjolla pientä suolaista ja makeaa, suurin osa on Sirpan itsensä tekemää eli ei mitään tusinapullaa vaan rakkaudella tehtyä. Itse nautin valkosuklaamutakakkua mustikkakermavaahdolla, uutta ja perinteistä, sulassa sovussa. Vaikka talo oli vanha ja arvokas niin tarjottavat olivat tuoreita ja sen päiväisiä. Tunnelma välitön ja hyvässä seurassa viihtyy, aina!

Suosittelen 💓
pääsee tänne myös moottoripyörällä, mopolla, autolla ja miksei jalkapatikallakin!


https://www.facebook.com/kaksiverantaa/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s